Custom Pages

4. elokuuta 2015

Arkkitehti

4. elokuuta 2015


Arkkitehdin valinta ei oikeastaan ollut kovin vaikeaa. Pyysimme tarjoukset kolmelta eri arkkitehdilta.  Ensimmäinen oli messukontakti ja kaksi muuta olivat kovasti suositeltuja Facebookin raksaryhmässä. Tutustuimme etukäteen monien muidenkin arkkitehtien ja arkkitehtitoimistojen nettisivuihin, mutta nämä kolme vaikuttivat meille kaikkein sopivimmilta.

Lähdimme ajatuksesta, että haluamme arkkitehdin kuuntelevan MEITÄ ja suunnittelevan MEILLE. Emme kaipaisi mitään ennennäkemätöntä tai uusia rakenteellisia ratkaisuja, tiedättekö? Toisaalta, meille ei oikein sovi perusratkaisukaan. Haluamme kodin, joka sopii meille ja toimii meillä.

Yksi ehdokkaista halusi itse tulla tontille tutustumaan alueeseen ja kuulla ajatuksemme talosta, muilta saimme kirjalliset tarjoukset. Etulyöntiasemassa oli tietysti henkilökohtaisesti tavattu ja meidän projektistamme kiinnostunut arkkitehti. Kun tarjouskaan ei ollut kalleimmasta päästä, niin valinta oli helppo. Tilasimme luonnokset Eero Korhoselta.

                                                                                kuva täältä

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Kotona | Hemma + BLOG DESIGN BY Labinastudio