Custom Pages

4. helmikuuta 2016

Yllättäviä sisustustoiveita

4. helmikuuta 2016


Mies on ilmaissut toiveitaan sisustuksesta. Kokonaisuudessaan ne ovat: kaksipuoleinen takka keskelle oleskelutiloja ja kulmasohva. Auts. Mielestäni olemme jo vuosia puhuneet, että nykyisestä kulmasohvasta pitää päästä eroon. Lähinnä siksi, että se on isännän mielestä epämukava. Lisäksi koko suunnitteluprosessin ajan olemme hakeneet mahdollisimman avaraa ja esteetöntä tilaa yläkertaan, nyt uusi ajatus onkin lyödä siihen keskelle takka..?

No, kai sitä mies saa muuttaa mieltään. Vakavasti puhuen, olemme hyvin samaa mieltä talon yleisestä ulkonäöstä ja tunnelmasta. Meillä on samanlainen, tai oikeastaan yhteinen, visio siitä mitä uudelta talolta haluamme. Yleisestikin meidän makumme sisustuksen suhteen osuvat melko hyvin yhteen. Ja vaikka ei aina osuisikaan, päätökset tehdään yhdessä. Vaikka kovasti aina kyselen miehen mielipidettä, täytyy myöntää, että olen aika vapaat kädet saanut mitä tulee kodin sisustamiseen. Tai sitten olen sen osan ihan itse ottanut, onhan se minulle luontevaa.

Minulla menee nyt hetki sulatellessa näitä uusia toivomuksia. Annan ajatuksille aikaa ja mietin. Ja taas vähän piirrän.

(Kuvat Pinterestistä, alkuperää mahdoton selvittää)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Kotona | Hemma + BLOG DESIGN BY Labinastudio