Custom Pages

15. helmikuuta 2017

Valaistussuunnittelu: part 1

15. helmikuuta 2017



Vuoden pimein aika on tältä vuoden kierrolta onneksi ohi, ja valoisaa kautta kohti mennessä on ihanaa puhua valosta. Valon, ja eteenkin sen puutteen, huomaa konkreettisesti talviaikaan. Koska meillä on näillä leveyspiireillä pitkä pimeä ajanjakso, valaistuksen merkitys korostuu entisestään. Me päätimme hankkia valaistussuunnitelman jo ihan sen vuoksi, että halusimme varmistua valon riittävyydestä.

Valaistussuunnitelma on siis toteutusta vaille valmis. Suunnittelun toteutti kokonaisuudessaan Niko Kyösti Winlediltä*. Winled on vakuuttanut lukuisissa asuntomessukohteissa jo vuosien ajan, joten heidän puoleen kääntyminen oli helppoa. Halusimme meille mahdollisimman helpon paketin ja Winlediltä saimme sekä suunnitelman, että kaikki valaisimet.

Itse suunnitelman tekeminen sujui hyvin jouhevasti ja nopeasti. Suunnittelija ymmärsi yhden puhelinpalaverin aikana mieltymyksemme ja toiveemme. Alustava suunnitelma tuli nopeasti sähköpostiin ja sitä kun vielä hieman viilattiin, niin suunnitelma oli valmis. Saimme käyttöömme suuren määrän 3D-kuvia ja kaikki muut tarvittavat piirrustukset ja tiedot sähkösuunnitelmaa varten.
Jälkikäteen täytyy sanoa, että ammattilaisen ratkaisut ja ideat vakuuttivat ja eteenkin nuo 3D-kuvat ovat hieno lisä valaistuksen havainnollistamiseen.

Kaikki meille tulevat valot ovat led-valoja, ja värisävyksi valitsimme 4000K. Ainoastaan saunatiloihin tulee hieman tunnelmallisempaa ja kellertävämpää sävyä 3000K. Valaistussuunnitelma on toteutettu pääosin Lilja-valaisimilla. Sen lisäksi meille tulee valonauhaa, Helmi lasiympyröitä pesutiloihin ja porraskuiluun kaksi Hydra-valaisinta. Ulkovalaistus on suunniteltu Hydra-valaisinten varaan ja mukaan on lisätty vielä muutama Velmu-terassivalaisin.

Seuraavassa valaistuspostauksessa on luvassa 3D-kuvia.

*Postaus on toteutettu yhteistyössä Winledin kanssa.

4 kommenttia :

  1. Meillekin 4000 valittu ledien värisävyksi. Aika moneen tilaan tulee himmennysmahdollisuus.Led nauhoja ja paneeleita, muutama roikkuva valaisin.


    VastaaPoista
  2. Täällä ilmoittautuu blogin uusi seuraaja, joka juuri itsekin pähkäilee (kaiken MUUN ohessa) tuota valaistusta ja eritoten noita kelvineitä. Tarkoitus olisi laittaa myös tuota 4000K:ta päivisin käytettävään yleisvaloon epäsuoran seinävalaistuksen/lednauhojen, spottien ja pienten ledpaneelien muodossa, mutta jostakin valaistusblogista sain ahaa-elämyksen että sekin olisi vielä kellertävää ja saisi olla jopa luokkaa 5500 K, jos päivänvalotyyppistä valoa hakee. Teilläkö suunnittelija oli sitä mieltä että 4000K olisi kuitenkin sopiva?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää pähkäilyä blogissasi :) Taitaa tuo sävy olla ihan makuasia. Koen itse tuon 5500K jo hieman sinertäväksi ja 3000K on taas mielestäni kellertävä. Moni on varmasti erimieltä. Ihan itse tuon sävyn valitsimme, mutta suunnittelija suositteli saunatiloihin 3000K tunnelman takia.

      Poista

Kiitos kommentista!

Kotona | Hemma + BLOG DESIGN BY Labinastudio