Custom Pages

30. lokakuuta 2017

Syysloma meni ja lumi tuli & suli

30. lokakuuta 2017




Niin se syysloma tosiaan suhahti ohi. Tänä vuonna Porvoossa vietettiin syyslomaa kokonainen viikko. Aikamoisia järjestelyjä nuo lomaviikot välillä vaativat, mutta tälläkin kertaa kaikki sujui lopulta oikein hyvin. Itse tein töitä koko viikon, mutta onneksi saimme pienimmälle koululaiselle seuraa edes jokaiseksi puolikkaaksi päiväksi.

Syysloman luonnonilmiöt olivat hauskoja. Välillä aurinko paistoi kirkkaasti taivaalta ja välillä koko tienoo oli peittynyt paksun sumun alle. Ensimmäinen autonlasien raaputus on koettu ja hanskat on etsitty muuttolaatikosta. Linnut jatkoivat edelleen muuttoaan ja lahdella kävi vielä kova kaakatus. Syysloman jälkeen saatiin maa valkoiseksi, kun luvattu ensilumi satoi. Työpäivän päätteeksi auton sai kirjaimellisesti kaivaa esiin lumen alta.

Raksalla asiat etenevät entiseen tahtiin. Baby steps. Mies on puhunut joulusaunasta ja olen kiusoitellut häntä ilmoittamalla, kuinka monta päivää jouluun on. Tiedoksenne, että 55. Viikonloppuna on viimeistelty kodinhoitohuoneen rästiin jääneitä hommia ja aloitettu pikkuvessan kimpussa. Toivottavasti voin kohta julistaa kodinhoitohuoneen valmiiksi.




Syyskuussa tulleen keittiön tason aukotus oli pielessä ja torstaina miehet hakivat tuon vääränlaisen tason pois. Nyt ollaan hetki ilman vesipistettä ja liesikin on pois käytöstä. Suurin ongelma tässä perheessä on kuitenkin astianpesukoneen puuttuminen. Taas ollaan siis raksamodessa. Keittiö on ollut täydessä käytössä ja ihan itse viivyttelimme tuon vaihdon kanssa. Halusimme ensin muuttotarkastukset ja muuttorumban pois alta, mutta nyt pitää saada tuo työtaso kohdilleen.

Huomenna vedän loppuun kahden kuukauden toimistotyörupeaman ja marraskuun koittaessa jatkuu taas vuorotyöt. Raksailun, ja valokuvauksen, kannalta nuo arkivapaat antavat mahdollisuuden tehdä hieman enemmän hommia. Mielelläni kaivan esiin täältä taas sen raksamuijan ja ryhdyn hommiin.

Mukavaa viikkoa!

-Susanna

ps. Ensimmäisen hyvin epätarkan kuvan laitoin värikkään syksyn muistolle (tarkkasilmäiset voivat erottaa sieltä jopa muuttolintuja). Toinen kuva onkin kotoisammasta eläinhahmosta :)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Kotona | Hemma + BLOG DESIGN BY Labinastudio